Kävimme eilen Foxyn kanssa hierojalla. Viimeksi kun tassu oli kipeä tuli mieleen hierojalla käynti, mutta silloin pääädyimme vain hieromaan koiraa itse jonkin verran. Ajateltiin ottaa nyt varman päälle ja tarkistaa miten jumiin pikkukoira voi mennä kun joutuu nilkuttamaan koko ajan.

Ilmeisesti Foxy on kuitenkin omin ehdoin harrastanut tarpeeksi liikuntaa sisälläkin (ja jos kuka niin tämän blogin lukijat tietävät, että sekin onnistuu) sillä ainoastaan oikeassa etutassussa, siis siinä joka ei ole kipeänä, oli havaittavissa kireyttä joka sekin ilmeisesti oli jonkaista hermorata jännitystä, ei niinkään lihaksissa. Meitä kehotettiin venyttelemään jalkaa työntämällä varpaita taakse päin. Samalla tavalla, kuin joskus kun itse työntää sormia taakse päin pitäen käden suorana, kihelmöintiä tuntuu koko käsivarren matkalta.

Minä olen sairastunut ikävimpään flunssaan. Sain sen Esalta joka sai sen kaveriltaan. Näin se käy. Viime yö oli jo aika tuskainen, joten toivotaan että paranemaan päin ollaan jo menossa. Suunnitelmissa oli lähteä huomenna pihatöihin puuhastelemaan opinnäytetyön pariin, mutta enpä tiedä tuleeko siitä mitään tässä kunnossa.

We took Foxy to a masseuse. Thought she might be a little stiff after hopping with three feet for almost 2 weeks. She wasn't as stiff as we thought, but we were told to strech the toes in her right paw once in a while. If you asked her, she apparently didn't enjoy massaging all that much, but tried to get up all the time. I think she would have preferred sniffing around - all those dog smells. She actually came inside a little bit like going to the vet. I guess those strange dog smells makes her a little cautious.

Näin Foxy nukkui ennen hierontaa. The way she used to sleep before the massage:
933421.jpg

933422.jpg

Ja näin sen jälkeen. And then after it:
933423.jpg

Ei siis oikeasti. :) Luulen, että ongelma on yleinen perheissä joissa koira/koirat nukkuu samassa sängyssä... Nk. 'jäykät jalat-syndrooma'. Aivan kuin koirasi yrittäisi alituiseen (mutta alitajuisesti - haluaisin kuvitella) työntää sinua pois sändyssä. :) Tai sitten me olemme ainoa tapaus....

Not really. I think it might be a problem to a lot of dog owners who sleep in the same bed with their dogs... So called 'stiff leg-sydrome' (there is a real syndrome called like that, so keep in mind that this is only what I just came up with! That's why the apostrophes.). Like your dog was constantly (but also unconsciously - I like to think) trying to push you out of bed. :)  ...Or then it's just us...