Tänään ollaan Foxyn kanssa harjoiteltu pikkuisen agilityä. Kerttukin oli mukana toisella kertaa. Sellaista kehuttavaa edistystä on tapahtunut, että vaikka Foxy välillä karkasikin Kertun luokse, se tuli kutsuttaessa. :) Muutenkin, kontakti oli erittäin hyvä ja se meni esteet nätisti, mikäli osasin itse ohjata. Pussiin ja putkeen se sinkoutuu edelleen. Luulen, että olisi jo korkea aika alkaa harjoittelemaan oikean esteen valitsemista, ettei pussiin mennä aina kun se on näkyvillä. Esan avustuksella harjoiteltiin keinuakin ja valitettavasti se ehti mennä sen jossain välissä huomaamattani ihan oma-aloitteisestikin, suht nätisti, eikä saanut traumoja, mutta kuitenkin... Se ehtii ja minä vain töllistelen!

Sitten harjoiteltiin näyttelykävelyäkin ja osasipa kyllä nätisti. :) Kun sitten siellä Jyväskylässäkin niin olisin niiiiiii-iiin iloinen!

Olen viemässä Opan veteraani kehään Rovaniemen ryhmänäyttelyssä 10.11 :D He hee, se on ehkä kerran elämässään ollut näyttelyssä, mutta koska se on niin hyvässä kunnossa ja reipas, niin Kaija oli ehdottomasti sitä mieltä että se pitää viedä vetskuihin, kun ikää on tarpeeksi. Ja nyt sitä sitten on. Harjoiteltiin seisottamista sen kanssa niin, että Esalla oli makkarapussi ja se yllytti sitä aina välillä. Sillä tavalla sen saikin seisomaan oikein nätisti. Näyttelyssä varmaan käytetään samaa tekniikkaa, jos vain onnistuu. Siellä tosin voi olla, että muut koirat itsessään ovat niin kiinnostavia, että kaunis seisonta tulee automaattisesti. Kävelyn se on aina osannut hienosti, juokseminenkin onnistuu, mutta tulee perässä.

We practiced agility after a while, with Kerttu too. Foxy kept contact beautifully, and as an improvement to earlier - when se sometimes runs off to greet Kerttu se actually comes abck to be immidiately, when called! :) She was a bit confused with some of the obstacles because it's been such a long while, but with her well kept contact and a few repeats she managed well. We also practiced ring-walk and standing with Kerttu, again, nice contact and a beautiful pose, too. :) I hope it will be the same in Jyväskylä...

I'm taking Opa to the veteran ring to Rovaniemi group show 10.11. So we had to practice standing and running a bit. I think it will be fine with Esa standing outside of the ring with a big sausage in his hand. ;) It might also be, that Opa will not be interested in any sausage, but only the other dogs - in anycase, he will be standing alert ("Hey, who's that beautiful bitch?" or "When will I get the sausage?") and nice looking.

Again, I might add some agility pictures if I get to take them... I always forget!