Täällä ollaan taas pitämässä huolta koirista. Foxy on ihan sekopäinen eikä osaa rauhoittua. Ainoastaan silloin, jos sen kanssa ollaan yläkerrassa. Mutta jos sen vie alakertaan se on koko ajan toisten kimpussa tai jos sen jättää ylös se on vinkumassa alas.

Annettiin me Jupen (rotikan pentu 4kk) ja Foxyn eilen illalla vähän peuhata. Jupella on vähän rajummat otteet, siinä missä Foxylla on nopeammat, joten siinä meinaa välillä tuolit kaatua ja kamalaa kolinaa kuuluu kun ne juoksee pitkin ja poikin. :) Foxykin saa vähän kuritusta. Mutta ei se luovuttaa osaa... Videollekin otin sitä rymistelyä, mutta valitettavasti en osaa tyhjentää tuota kameraa täällä. En löydä sille sopivankokoista koloa.. Ja Esa on tallilla joten siitä ei ole juuri apua.

Elmo ja Kirppu on huomenna koettelemassa Tuholmassa. Siellä on tänään alkanut 48 parsonin kehä yhdeksän aikoihin ja ilmeisesti myös Foxyn kasvattaja Dark Russell's edustaa siellä. Toivottavasti hyvin tuloksin! Me ajateltiin jäädä kotiin vahdeiksi ja mennään Tukholmaan vasta kesällä kun on maailman voittaja näyttely. Pikkutittelithän ei riitä. ;)

Ollaan suurennettu Foxyn ruoka-annosta huomattavasti. Se ehti aika kauan elellä sillä samalla ja kun tuomareiltakin on kuultu keveydestä ajateltiin ettei lisämassa olisi pahitteeksi. Ja hyvällä ruokahalulla on mennyt isompikin annos. Meillähän syötetään kuivamuonaa sekä toisinaan raakaa lihaa lisänä.

Ajattelin alkaa kirjoittamaan tämän talon koirien näyttelytuloksia koneelle, jos saisi joskus vaikka aikaiseksi laitettua ne sinne nettisivuillekin. Viimeksi koettaessani en kylläkään saanut tekemiäni sivuja nettiin... Jotain olen varmaan tehnyt väärin, vaan jospa vielä onnistuisin. Kyseessähän on siis Esan ja Kaijan kennel Big Heeler's.