Tänään aloitettiin meidän jatkokurssi. :) On uusi ohjaaja ja kaikkee! Tosin tässä ryhmässä on ainakin 3 kouluttajaa nyt opetettavina. ;)  Vaikkei ne ihan koko aikaa osaa olla vaan ohjattavina... ;)

Alussa kokeiltiin sellaista soikionmallista rataa: suoralla kolme hyppyä, putki mutkalla, taas suoralla kolme hyppyä ja putki mutkalla. Aloitettiin hyppyjen keskeltä ja siitä sitten ihan ohjaamalla siellä soikion sisällä koko ajan. Foxy ohjautui esteille upeasti ja minun tarvitsi ottaa vain muutama askel suuntaan ja toiseen kun se kävi tekemässä esteet ja putkeen menot hirveällä vauhdilla. :D Esa ei vain hoksannut ottaa sitä kameralle... Joten voitte vain luotta minun sanaani kun kehun omaa koiraani. ;)

Meillä oli kuitenkin kamera pitkästä aikaa mukana (Esa ei anna minun ottaa joka kerta... Se kun joutuu kuvaamaan.) Lopuksi harjoiteltiin valssausta niin että lähetettiin koira hypylle ja siitä putkelle joka oli mutkalla, sillä aikaa itse äkkiä putken toiseen päähän valssaamaan ja sitten ohjaus hypylle. Vaikka turhaan minä teille selitän kun se näkyy tuossa alla. Pelkäsin vähän etten ehdi ottamaan koiraa vastaan kun se menee niin kovaa, mutta kun pystyin jättämään sen ekan esteen taakse jäi minulle riittävästi, ei rutkasti kuitenkaan, aikaa siirtyä putken suulle ohjaamaan Foxy seuraavalle esteelle. Molemmista suunnista kokeiltiin. Oikealta ohjaaminen olikin paljon vaikeampaa! Siis minulle, Foxy ei tainnut sitä huomata. :)