Nyt on sitten ilmoittauduttu Pyhäjärvelle (Harry Tast), Joensuuhun (Nils Molin ja Maija) ihan kahteen otteeseen, sekä Rovaniemellekin (Kurt Nilsson) jo. Haukiputaalle ilmoittaudutaan vasta kun kun ollaan käyty Joensuussa, sunnuntaina on nimittäin tiedossa sama tuomari Maija Mäkinen. Mutta Haukiputaallekin varmasti tullaan ainakin kuikuamaan muita koiruja, jos ei meidän tirppa osallistukaan.

Piteån näyttelyyn (Maria Dekaristo) en ole vielä ilmoittautunut, mutta sinnekin ollaan menossa. Kasvattaja järjestää myös tapaamisen tuolloin, että ollaan ihan yötä siellä ja grillaillaan ja chillaillaan ja kettuillaan (tosin ei oikealla ketulla) ja kaikkee sellaista kivaa! Ja kuunnellaan kun muut puhuu hulluna kovaa ruotsia ja nyökytellään päätä ja naureskellaan kun ei muutakaan osata.

Seuraavaan näyttelyyn on sitten enää 4 viikkoa! HUI! Edellisestä on jo niin pitkä aika, että tässä voipi jo alkaa jännittämään ihan niin kuin ensimmäistä kertaa. Foxyn kanssa aletaan taas vähän palauttelemaan kävelyä mieliin ja aletaankin varmaan treenaamaan hiirulla, että saataisiin semmoinen kunnon draivi ja ryhdikästä menoa aikaiseksi.

Meille ei muuten vieläkään ole tullut suomalaisia papereita Foxylle, että niitä saa tosissaan odottaa... Ilmoittautuminen netitse onnistuu kuitenkin jo, sillä koira on kyllä rekisterissä, mutta meillä on edelleen ne suomalaiset paperit joissa vain on kennelliiton leima varmistamassa, että Suomeen on hyväksytty. Siis kyllähän meidän kuuluisi saada ihan suomenkielisetkin paperit, eikös vain?? Joskus? Mutta niitä odotellessa... Odoteltuhan on jo 10kk.

(Edit. Odottelen siis aivan turhaan - ruotsalaiset leimatut paperit ovat nykyään ne lopulliset paperit.  Kiitos paljon tiedon välittäneelle vielä tätäkin kautta!! :) Foxyn paperit siis tulivat muistaakseni vähän ennen messaria, joten siinä meni sellaiset 6kk. Tiedoksi vain papereita vielä/tulevaisuudessa odottaville. Toivotaan, että tämä kuitenkin on vain väliaikaista ja KoiraNetin ja siihen liittyvien dokumenttien sun muiden ylläpito vielä luistaa kuin rasvattu jonain päivänä! Jos päästäisiin vielä takaisin siihen kahden viikon vauhtiin, mitä se on joskus kuulema ollut.)

I paid some entry fees for the future dog shows including Pyhäjärvi, Joensuu(x2) and Rovaniemi. We are going to Piteå too. So there's gonng be a lot of show walk during the next few months! Haukipudas group dog show will be having the same judge as in Joensuu 18th, so we're going to check how the judge likes Foxy in Joensuu and then decide whether we are going to enter the Haukipudas show or not. But at least we are going to come and see the parson ring there!