Tällä viikolla ei sitten olekaan ohjattuja treenejä, siirtyivät ensi viikoille uusien ryhmien aloitus. Meillä on mukana uudessa porukassa ainakin yksi pyrpai, yksi auspai ja yksi cavspa. Viideskin tulee, mutta rotua en tiedä, sen näkee ensi viikolla. Nyt ollaan sitten ihan ilman taustajoukkoja, kun Kerttu on tiistain ryhmässä ja me keskiviikon.:(

Pitänee itse lähteä tässä joku päivä sitten hallille. Huomenna meillä on eläinlääkärillä käynti. Hui! Foxylta otetaan vasta-ainetesti lemmikkieläin passia varten. Joudutaan ilmeisesti Foxyn kanssa ihan kahdestaan kepsuttelemaan lääkärille, kun Esa on koulussa. Vaan jo se on korkea aika, että minä teen täällä isseksenikin jotain. Aika riippuvainen olen Esasta ollut täällä Lapissa asuessa.Vaikkei siihen oikeastaan ole mitään syytä tai pakotetta ollut.

Tein tänään Esalle hieman julman aprillipilan. Vaikka se kyllä myönsi sitten, että se oli hyvä eikä arvannut mitään. ;) En yleensä ikinä muista koko aprillipäivää tai jos sitten muistan, en ikinä keksi mitään hauskaa pilaa. Tämän vuotiseen kuitenkin liittyi tekaistu kennel, sähköpostiviesti ja sijoitusnarttu tarjous. Meille oli melkein tulossa toinen parson, mutta sitten paljastin Esalle, että pentu oli vain aprillipila. En raaskinut antaa toisen unelmoida olemattomasta, ja kun se ehti jo innostua... :)