Vaikka alussa tuntuikin (vaikka alussa ollaan vieläkin...), ettei Rommi ja Foxy varmasti osaa olla sekuntia rauhassa keskenään, ollaan nyt kuitenkin pidetty jo niitä yhdessä - ihan kaikkia kolmea - ja suihkupullon kanssa rauhoiteltu, kun on ollut tarvis. Hyvin on mennyt viesti perille ettei sisällä temppuilla. Joskus tosin kun silmä välttää, yllätän pennut sängyltä tai sohvalta mikä on kertakaikkisen kiellettyä. Mutta osaa se alas -käskyn jo. :) Muuten lähinnä vain nukutaan, mikä on oikein hienoa. Jonkin verran Rommilla esiintyy sellaista käppäilyä, mutta mitään tuhoja se ei ole ainakaan vielä koettanut tehdä. Enintään kuljettanut villasukkaa. Se on jo muutaman kerran tuonut esineen käteen saakka; irti -käskyä se ei tosin tunnista. Tai meillähän se on kiitos, en edes muista olenko kokeillut irti -käskyä??

Kiltti poika se on edelleen, mutta herkästä kimpaantuisi, joskus jos sen työntää vaikka sohvanreunalta alas, meinaa pojalla suu aueta ja oikein vetää henkeä, jotta saisi sanoa mitä mieltä se on semmoisesta työntelystä. Mutta tuollaiset tilanteet saa kuitenkin pikaisesti ohi, kun pyytää koiraa vaikka istumaan ja sitten rapsuttelee sitä vähän. Sitten se on taas herttainen oma itsensä ja antaa mielellään pusuja ja nauttii rapsuttelusta. Vähän kuitenkin huolettaa, että annetaanko me sille jo liikaa huomiota. Sitä on vain niin tottunut juttelemaan koiralle kun se katsoo - ja toisaalta olisi tärkeä rakentaa myös hyvä kontakti tulevien harrastusten varalta. Jos se tulee eteen kiltisti istumaan ja katselee, voiko sille jutella? Vai pitäisikö sen aina pyynnöstä tulla luokse ja sitten vasta palkita juttelemalla ja rapsuttelemalla? Toisaalta se tarvitsee samanlaista koulutusta kuin pieni pentu ja pentuhan se vielä toisaalta onkin ja toisaalta sillä taas on jo pomottamisen vinkeitä, joihin pitäisi suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella. Huolettaa vain jos nyt alussaa onnistuu tekemään jotain väärin, niin sitten peli on melkein menetetty. Tämä juuri on sitä kriittistä aikaa, pitäisi pystyä rakentamaan juuri se oikeanlainen, toimiva ja molempia osapuolia miellyttävä suhde tekemättä suurempia virheitä... Ääh. Ehkä nämä on liian isot saappaat.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, ettei Rommi olisi luonteeltaan kovimmasta päästä, se on kuitenkin koko ajan kuulolla, jopa paremmin kuin Foxy. Eiköhän me tähän kyetä. Ei voi oikein sanoa, ettei se voi pahemmaksikaan mennä, kun se oikeastaan voi, mutta on meillä sen verran vielä luottoa, että hyvä tästä tulee. Ihan oikea ratkaisu me tehtiin Rommin ottaessamme. On se sen verran herttainen pikku piskitsi.

Käytiin aamusta hallilla. Foxy oli hulluilu-sekopää tuulella ja vasta kun se oli saanut virua hihnassa jonkin aikaa, sain sen tekemään mitä halusin. Siihen saakka se tuuletti putkea kun se sattui olemaan siinä ja pujotteli kolme keppiä ja meni sitten nuuskuttelemaan tai muuten vaan taivastelemaan jotain. Eteneminen hyppy-rengas-hyppy meni nappiin joka kerta, että edes jotain... Mutta se me jo oikeastaan tiedettiin etteä se osaa sen etenemiskäskyn. Mutta parempi niin, että pieleen menevällä kerralla edes jotain menee hyvin.

Rommi pääsi juoksemaan putkea, johon se meni pienen houkuttelun jälkeen. Ensin vähän viriteltiin sitä sukkapallolla ja kun se toimi niin laitettiin koko vehje piiloon ja sitten vain lihapullaa. Putki meni hienosti, ensin tosin vain lyhyttä ja suoraa sellaista. Esa otti aina välistä tottista sen kanssa, ettei koira innostuisi liikaa, ihan vain istumista, maate menoa ja seuraamista ja sivulle tuloa. Me Foxyn kanssa harjoitelliin silloin. Rommin kanssa otettiin myös kolmen esteen suoraa 10cm korkuisilla rimoilla ja nekin se meni kaikki hienosti! :)

Tässä kolmen kopla kun lintuhäkki on siivouksessa.
1497464.jpg

Ja tässä nämä kaksi... Rommi pitää toista korvaansa noin viistossa. Se joko ei ole vielä asettunut kunnolla tai sitten se johtuu siitä että tuo on se likaisempi korva ja jos se vaikka on kipeä? Foxyn silmässä ei muuten ole nyt ollut mitään, ei punerrusta eikä sen kummemmin rähmi. Välillä vain kuvittelen, että se siristelee silmiään normaalia enemmän. Ehkä ainakin enemmän kuin Rommi tai Opa...
1497466.jpg

Pihalla pitäisi nakella lumia aurinkoisempiin kohtiin, että kaikki sulaisi pois. Saa nähdä saadaanko me alkukesästä uusi, isompi asunto. Toiveena olisi. Huomenna on muuten sitten Skellefteån näyttely!! Enää ei ehdi edes näyttelyitä stressaamaan, kun elämä on jo muutenkin niin stressaavaa. Kaikki ennen niin jännät ja hauskat asiat on menettäneet merkitystään koulun takia, kun koulun ajatteleminen vie kaikki mehut ja kaikki purut vatsassa on omistettu pelkästään koulujutuille. Kun sen pian jo saisin loppumaan... :P

We have let all the dogs be together, they have to learn someday and it's easier for us, the sooner we do it. So with a little help of a water spray bottle games stop before the get started and all we have is sleeping dogs here and there... :)

Skellefteå dog show is tomorrow. I wonder what are we going to do with all these dogs??