Nyt on touhuttu ja tohistu koko päivä! Päivällä käytiin katsomassa vappukulkue, vanhoja autoja ja moottoripyöriä ja olihan noita vasemmistolaisiakin muutama.
1516521.jpg

Foxy pääsi meidän kanssa mukaan cityyn eikä tuo välittänyt ollenkaan pärisevistä ja paukkuvista pyöristä. Kärkkäri maistui hyvinja lapset tulivat yhtä mittaa tervehtimään pientä hännän heiluttajaa. Minulla alkoi jo tosin jalat puutua, kun oli niin korkeat kannat, ja pyörät ja autot vain odottuttivat lähtemistään. Oli muuten ihan liikaa vaatetta päällä, takki lähtikin aika pian päältä.

Mmm, makkaraa!
1516522.jpg

Minusta tämä oli ihanin!! :)
1516526.jpg

Ylläolevasta kuvasta näettekin miten paljon porukkaa siellä oli! Enpä olisi uskonut, että Kemissä voi olla noin paljon porukkaa ulkona yhdessä paikassa yhtä aikaa! Ihan vapaaehtoisesti! Kyllä kadut on olleet aika hissuja tähän asti. Mutta vappuna ilmeisesti tajutaan lähteä ulos, ainakin kun aurinko paistaa! :)

Foxy toivottaa kaikille hyvää vappua ja alkavaa kesää!
1516525.jpg

Kotiin päästyämme paistettiin munkit jotka onnistui tänä vuonna hyvin. Pari vuotta takaperin koetin tehdä munkkeja 60-luvun 3 -liesisellä hellalla joista pinta oli jo rapissut pois eikä siitä tullut kuin kasa valkoisia ja rasvaa imeneitä limaisia löllöjä, jotka pääsivät suoraan roskikseen. Nyt oli kuitenkin lämmöt kohdillaan ja munkit hyviä. Simakin on jo kyspynyttä ja makusta sekin, ehkä siinä on vähän vähemmän sokeria, kun jäin sitä miettimään että laitoinko ihan oikean määrän, mutta simalta se silti maistuu.

Nyt illasta sitten käytiin vielä ajelulla tuolla maalla, katsomassa yhtä taloa jota me ei varmaa osteta, mutta piti kuitenkin nähdä se. :) Naapurin pihalla juoksenteli tämmöinen: