Suvi-Karelian aikataulut ovat tulleet, parsoneita lauantaina kehässä 10 kello 10.00, joten me emme pääse tulemaan, on hautajaiset. Sunnuntaina parsoneita 9 ja kehä joskus puoli kahdentoista aikoihin, sinne me päästään. Lisäksi vielä tuomarimuutos lauantaille, parsonit arvosteleekin Päivi Eerola.

Nutrolin tuli eilen ja annoin sitä itsekullekin tänään lusikalla. Ja jopas maistui! :) Ei pitäisi tulla ongelmia sen antamisessa. Opa lipsuteli lusikasta niin isosti, että puolet roiskui Rommin päälle josta Foxy sai sitten osansa. ;) Jatkossa annan ruoan mukana, nyt vain unohtui.

Eilen kun lähdin pyöräilemään postiin hakemaan öljyt, lähti Esa samaan aikaan Rommin kanssa lenkille. Rommi näki, kun lähdin ja oli jäänyt kiskomaan perääni. Esa vei Rommin metsään ja päästi vapaaksi. Pian Rommi oli lähtenyt pinttelemään pitkin polkua ja kadonnut näkyvistä. Esa meni piiloon ja kutsui sitä ja koira tuli takaisin. Tämä toistui ja koira tuli vieläkin takaisin. Kolmannen kerran Rommi oli lähtenyt polkua takaisin päin ja jäänyt sille tielleen. Tulin postista ja näin Esan kävelytiellä ilman koiraa. Mietittiin mitäpä sitten tehtäisiin ja meinattiin lähteä yhdessä metsään huutelemaan, mutta kävin ensin pyörähtämässä kotiovella katsomassa, josko Rommi olisi mennyt sinne. Ja siellähän se istui oven suussa.

Rommi ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaisia karkailuvinkeiltä, villeilyä ja hullua ryntäilyä vain, joten päättelimme että tämä johtui siitä, että Rommi näki kun lähdin ja oli päättänyt etsiä minut. Käytiin sitten vielä lyhyellä lenkillä yhdessä. Jospas tämmöistä ei enää sattuisi. Oli siinä Esalla ollut sydän kurkussa. Rommi on nimittäin joutunut ylittämään tien, josta ei ole aina kovin hyvät näkyvyydet autoilijoilla. Mutta fiksusti se oli kuitenkin osannut kotiovelle ja sinne jäänyt odottamaan.