Foxy kävi eilen hierojalla. Sillä usein jumii takapuoli niin, että se alkaa venyttelemään, eli pitää takapuolen ylhäällä pitkän aikaa ennen kuin laittaa makuulle. Esakin oli sitten jo sitä mieltä, että voitaisiin useammin alkaa käyttämään sitä Anne-Marilla, ettei sitä jumivaihetta ehtisi tulla ollenkaan. Anne-Marin mukaan etenkin sisäreisissä oli vähän tiukkuutta. Tänä aamuna sitten huomasi, että paikat oli saatu auki... Voi valtava mitä vauhtia se revitteli metsässä! Ei ollut Rommilla tsäännssejä ei. :D Harmittaa ettei aiemmin olla viety, vaikka puheissa on ollutkin. Kun nyt vain muistettaisiin sitten useammin tosiaan käydä, jos kerran kisaamaankin aletaan ja kunnolla käymään treeneissä.

Rommi on niin superlutunen nykyisin. En vieläkään tiedä, oliko leikkaus se oikea vaihtoehto, mutta jos tämä nykyinen Rommi on seurausta siitä niin oli. Me ei pärjätty sen edellisen kanssa tai pitäisikö sanoa, se entinen Rommi ei pärjännyt itsensä kanssa. Nykyisin

 - Sitä voi mennä silittämään, ilman että se nousee ylös
 - Se nukkuu päivälläkin
 - Sitä voi paijata ilman että se villiintyy ja alkaa puremaan
 - Se ei näyki enää vieraita ja sen mielenkiinnon voi tuolloin helposti kohdistaa johonkin muuhun
 - Se ei enää hipsuttele rauhattomasti edestakaisin etsien jotain mitä ei ole...
 - Sille voi jutella kauniisti, ilman että se hyppää naamalle
 - Sitä ei tarvitse sulkea häkkiin tiettyjen vieraiden tullessa tai yleensäkään
 - Sitä ei tarvitse sulkea häkkiin illalla
 - Se rauhoittuu pihalla käskystä eikä vedä överiksi

Silmäkin on parantunut hienosti (ja nilkutus loppunut)


Toki se stressaa jonkin verran vielä esim. agilitykentällä, mutta miten paljon paremmin se jo kuuntelee ja jaksaa keskittyä! Eniten minua lämmittää se, että se kotona hipsuttelu on loppunut, se ei ole enää se rauhaton, tyytymätön koira, joka ei osannut eikä voinut olla aloillaan vaan osaa nauttia toimettomuudestakin, nukkua ja lekotella. Se että sille voi leperrellä ilman, että se hyppää naamalle. Ja se paijaus ja silittäminen. Sen takiahan koirat on olemassa, että niitä saa silittää ja lullutella että ne itse nauttii siitä. Nyt Rommille on itsellä aikaa ja kärsivällisyyttä nauttia silittelystä ja paijaamisesta ilman hillitöntä kiemurtelua ja käsien näykkimistä.

Sitä ei myöskään tarvitse sulkea häkkiin tiettyjen vieraiden kanssa.... Se osaa olla! Loistava juttu mikä ollaan nyt keksitty tai minkä se on oikeastaan keksinyt itse kun vieraita tulee, se kanniskelee jotain. Tämähän on nyt melko yleistä monellekin koiralle, mutta sen sijaan, että se hyppii vasten ja näykkii käsiä ja riehuu vieraiden tullessa, voi sille antaa jonkin tavaran suuhun tai se ottaa sen itse (yleensä kenkä, kun eteisessä ollaan ja ne on lattialla) ja kantelee sitä sitten hurjan ylpeänä. Saattaa toki vielä silloinkin hypätä vasten tai koettaa tulla syliin, mutta se riehuminen ja kontrollinen menettäminen näyttäisi olevan tyystin mennyttä aikaa. Tosin se tykkää sitten kanniskella niitä kenkiä myöhemminkin kun istutaan jo kahvipöydässä...

Mistäänhän ei voi olla varma, että tämä kaikki on leikkauksen ansiota, mutta kummasti vain asiat on olleet rauhoittumaan päin sen jälkeen. Ja eläinlääkärin mukaan niin suurilla kiveksillä kuin Rommilla oli, on hyvinkin tekemistä stressitason ja käyttäytymisen kanssa. Olen kirjoittanut tähän lähinnä kotona sisällä muuttuneista asioista, koska ulkona se on sama vanha Rommi, hieman kuriton ja villi, kova kiusaamaan Foxya ja välillä mahdoton. Foxyn kiusaaminenkin on vähentynyt paljon ja nykyisin se on usein Foxy, joka aloittaa peuhaamisen. Hoksasin muuten juuri nyt itsekin, kuinka Rommi ei ole enää pitkään aikaan katapulttina singonnut heti ovesta päästyään Foxyn kylkeen! Se menee ensin pissille, nuuskuttelee, kepsuttelee, ehkä kakkiikin jos on hätä - tähän mennessä Foxy on yleensä saanut jo omat tarpeensa toimitettua ja jää vaanimaan Rommia kun se istuu vielä kakalla ja hyökkää kimppuun kun toinen liikahtaa. Osat on siis vaihtuneet :D

Näin rauhassa me osataan olla - ettei meitä tuntisi samoiksi koiriksi ollenkaan! Tuo tyyny on tippunut lattialle ihan itsestään.