Rommi ressukka, kun sitä katselee. Silmä ruvella ja nilkuttaa... Joku ulkopuolinen voisi tulla vaikka minkälaisiin johtopäätöksiin meistä koiran omistajina ;) No, eläinlääkäriä on kuitenkin konsultoitu ja nyt odotellaan sitten vain paranemista ja hyvää vauhtia ollaan menossa siihen suuntaan. Osaa se kuitenkin olla myös Rommimaisen Rommimainen, kiusaa vieraita ja Rollea... Ai niin, meillä on Rolle lainassa! Kuvia ei tähän hätään ole, pitää huomenna muistaa ottaa kamera aamulenkille. :) Esan veli lähti Helsingin vierailulle joten Rolsku pääsi meille hoitoon. Nytkin sitä saa vain ihmetellä miten käsittämättömän hyvin Rommi osaa olla sen seurassa. Vähän meinasivat rähistä ekan kerran tavatessaan, mutta pihalla sitten jo ok ja tänään ei oikeastaan enää mitään. Rolle tuli siis eilen ja on kolme vuotias kultainen noutaja. Yhdessä Rommin kanssa noutavat sitten yhtä jos toista, Rollella yleensä sukkia ja Rommillä kenkiä ;) Foxy vain katselee sivusta ja pyörittelee päätään.

Eilen muuten tuli erkkari paperitkin :) Iiks! Lähtöön on enää viikko, ja sitten päästään autoilemaan ja mökkeilemään!!! Ihanaa päästä pois kotoolta pitkästä aikaa...

Pepen kanssa käytiin tänään kokeilemassa hyppäämistä. Tosin juuri kun minä pääsin selkää, ajoin sen koslan johonkin kiveen ja se alkoi ontumaan. Ontui tosin vain hetken (olisiko osunut hermoon tai jtn) ja kun olin kävelyttänyt sen tallille ei siitä huomannut enää oikeastaan mitään. Toivotaan että huomenna on kaikki taas ok ja päästäisiin Carinan kanssa ratsastelemaan :)

Olisiko Witty Fox vai Witty Foxy's hyvä kennelnimi? Ehkä ensimmäinen olisi vähän nasevampi, loppuisi silti s-sointuun. :) Enhän tosin vielä tiedä voiko Foxya jalostukseen käyttää, mutta näyttely ja käyttöpuolen perusteella minusta ok (tarkoitan siis ulkomuotoa omaan silmään ja agilityä), vaikka ketulla kyllä vielä käydäänkin. Ne terveystulokset merkkaa nyt eniten. ;) Ehkä kennelnimet on jokin suuri salaisuus ja niistä ei saisi ulkopuolisilta kysyä, mutta minäpä kysyn!! Varmaan tulen huutelemaan täällä kaikista mahdollisista tulevista urosvalinnoista ja sun muista suursalaisuuksista - pistetään vähän pakkaa sekaisin! ;)