Eilen kymmenen jälkeen porhallettiin agilitykisoihin Kallin kentälle - siis ihan vain katsomaan. Ja sitä olikin niin hauska katsoa, että oltiin kotona vasta illalla seitsemän aikaan. :) Välillä käytiin tosin kotona lämmittelemässä hernekeitolla ja otettiin Foxykin hetkeksi mukaan katsomaan sitä tohinaa. Sitten kun kävely alkoi mennä vähän liian raskaaksi kävelyttäjälle (Foxy ei jaksanut kävellä nätisti, mikä ei tee myöskään hyvää kipeälle tassulle), vietiin Foxy takaisin kotiin. Sitäpaitsi kyllästyttiin vastailemaan kaikille mikä sen jalassa on, vaikka meillä olikin vuorot. ;) Mutta oli mukava huomata miten ihan tuntemattomatkin oli niin sympaattisia.

Foxy oli muuten hernekeitolle tullessamme ovella vastassa ja suupielestä roikkui palanen vessapaperia... Opan sänkyyn oli laitettu uudet pehmusteet :)

Agilitya oli yllättävän mukava vain katsella, en olisi uskonut, että viihdytään siellä koko päivää, Esakin. Mutta niin vain ja oli siellä muutama tuttu joita kannustaa ja kaksi parsoniakin, molemmat kolmosissa. Hauska ajatella että sitten joskus kisataan itsekin ja mitähän virheitä sitä sitten onnistuukaan tekemään. Nyt kun oli niin helppo vain sormella osoittaa mikä meni kelläkin vikaan... Minulla mahtaa olla semmoiset kannustusjoukot mukana kisoissa, ettei omat virheet varmasti jää huomaamatta... :) Mutta sitten olen vain kiitollinen, juuri semmoisia ihmisiä kaivataan, jotka uskaltaa neuvoa.

Harmittaa kyllä hurjasti, kun tuo jalka on vielä kipeä, niin ei voida yhtään käydä kentällä harjoittelemassa. Kun me molemmat tykättäisiin niin kovasti. Mutta onhan tässä näitä vuosia edessä...