En ole ehtinyt käydä esittäytymässä virallisesti, joten tässä tulee. Olen Lisa-parson, aika iso jo, vaikka kamalasti vielä jaksavat lässyttää ja lirkutella. Olen kyllä semmoisille lässyttäjille sanonut aina suorat sanat ettei ei tarttee tulla paijjailee. En tietty väitä, ettenkö joskus tartteis lämpöä ja läheisyyttä, mutta ajan ja paikan päätän minä ite, eikä kaiken maailman lässyttäjät.

Emäntä on ottanut minusta pari kuvaa, jotta tehdään asia ihan kunnolla selväksi kaikille lukijoille ketä tässä porisee. Tässä kuvassa olen jotain 9. Oliko se nyt vuotta vai viikkoa, ei voi muistaa. Olen siis todella hyvin muodostunut pastori ja voitte kuvitella miten noita kahta muuta karvakasaa täällä talossa harmittaa, kun saan tietenkin kaiken huomion säkenöivällä ulkomuodollani (tosin ne lässyttäjät sais edelleen pysyä poissa, en kuitenkaan ole mikään vauva).

Tähän taloon tullessani huomasin heti, että täällä asuu jotain toisiakin nelijalkaisia, vaikkei ne silloin kotona olleetkaan. Hajujen perusteella pystyin jo kertomaan paljon noista kahdesta karvakasasta ja niiden heikkouksista. Ja hetis euraavana päivänähän ne saivatkin tavata minut, kun olin päässyt kunnolla asettumaan taloksi. Niistä toisista ei oikeastaan ole paljon mainittavaa, mutta voisin laittaa tähän pari kuvaa siitä toisesta mun seurassani, niin huomaatte kuinka täällä arvojärjestys menee. Tämä toinen ehkä himpunverran sitä toista pienempi ja karvattomampi, vaikka molemmat ne on kyllä läskejä ja karvaisia ja tosi kömpelöitä. Koetan kuitenkin jaksaa olla niille armollinen ja tässäkin kuvassa annoin sen poseerata tuossa vieressä, vaikka siis miten noloa on poseerata tuollaisessa kamalassa ylikukkineessa reuhkassa! Välillä ei tekisi kyllä mieli myöntää, että asun täällä noiden kanssa... Varmaan alan kohta itsekin kasvamaan karvaa... huh!!

Tuo pienempi usein vaan koettelee jotain lepuutella ja pötköttää, ettei ihmekään että se on tuommoinen iso ja läski sekin. No ei sitä kuitenkaan kovin kauaa ikinä tarttee uhkailla, niin se alkaa jo ottaa vähän matsia mun kanssa, kun ei se vieläkään oikein usko, kuinka siinä aina loppujen lopuksi käy.

Kuten näette. Niin kuus-nolla tilanne.

Tässä se yrittää vielä muka tulla jotain viemään minun omasta kopasta minne sillä ei tosiaan ole asiaa. Ja kyllähän sen tietää miten tässäkin käy.

Niinpä.

Mulla ei nyt onneksi ole kuvia siitä toisesta karvakasasta, koska se on jotain ihan kamalaa katseltavaa. Epätoivoisesti sekin on yrittänyt mua naruttaa kerran jos toisenkin, yrittää töniä tai ottaa kiinni, niin kuin sillä muka mitään mahdollisuuksia olisi. Onneksi ne kaikki uskoo kun kunnolla sanon. Siinä vaiheessa kun alkaa ärsyttää nuo niiden vallankaappaus- sun muut sähläysyritykset ei tarttee kun ärjästä ja murahtaa pari kertaa niin jopa on taas eri ääni kellossa.

Ja jotta tämän viidakon vaarallisimmat värit ei jäis nyt keltään hoksaamatta, esittelen ne vielä tässä. En voi sanoa muuta, kuin että minussa on parsonterrierien evoluutio kehittynyt huippuunsa ja ketä ei sitä usko, voi tulla tänne kokeilemaan onneaan ja väittää jotain muuta. Sanoisin, etten suosittele, mutta minulla nyt ei ikinä ole mitään pikkuturnajaisia vastaan, joten siitä vaan!!