Tässä kopioituna sivulta Kasvattajaksiko-sivulta (sivua ei tällä hetkellä löydy, kun vuodatuksen päivitys on vielä vähän kesken, ilmeisesti. Eilenkin muokkasin jotain sivua ja se sitten otti ja katosi kokonaan. Tallella se tuolla on, ei vain näy muille.)

Nyt kun rotua on tullut harrastettua jo kolmatta vuotta oikeastaan, tuntuu taas ajankohtaiselta kirjoittaa jotain tällekin sivulle. Edellisestä kerrasta kun on jo melkein vuosi. Jotain olen muuttanut tuolla alempana kun puhun Foxyn luonteesta, sillä iän myötä myös luonne on saanut uusia ulottuvuuksi ja alle vuosikkaasta niin kiltistä ja herttaisesta koirasta on tullutkin omanarvon tunteva säpäkkä pikku neiti joka näyttää hammastakin tarvittaessa. Nyt myös omistaessamme toisenkin parsonin, Rommin, on Foxyn luonne tullut hyvin usein vertailuun Rommin luonteen kanssa. Ja ovat niin kovin erilaisia nämä kaksi. Jalostukseen käyttäisin enemmin rikkahippusen liiankin pehmeää koiraa, kuten Foxy, kuin jästipäistä, uhkarohkeaa ja ylivilkasta tapausta, kuten Rommi. En kuitenkaan toivo, että se rohkeus, vilkkaus tai kovapäisyyskään koskaan katoaa tästä rodusta.

Alla oleva kuva on otettu Foxyn ollessa reilusti alle vuoden ikäinen. Nykyisellään lihakset ovat tuoneet uutta muotoa koiraan ja myös alhaalle kiinnittynyt häntä ei erotu läheskään niin voimakkaasti kuin nuorempana, tästä voitaneen kiittää uusia lihaksia takaosassa sekä runsasta turkkia. Foxyn erinomainen (ja usein kehuttu) karkea karva myös peittää pohjavillassa esiintyvät pilkut hyvin ja on ihana trimmata. Jokainen tuomari on todennut Foxyn liikkuvan hyvin tai erinomaisesti, sillä on hyvät kulmaukset takana edessä ok. Pää on kaunis ja siro, korvat edelleen korkealta taittuneet, joskus höröllä ja ulkona jopa pystyssä.

Foxy on pysynyt terveenä silmätulehduksia lukuunottamatta. En tiedä syyttääkö herkkiä silmiä vai jotain muuta, ruokana meillä on edelleen kuivamuona ja se tuskin tulee miksikään muuttumaan. Voihan olla, että jokin ainesosa esimerkiksi aiheuttaa silmätulehduksia, mutta ne tulevat ja menevät, vaikka ruoka ei muutu miksikään. Helmikuussa käytämme molemmat koira silmä- ja polvitarkastuksessa.

Tammikuun lopussa kotiimme muuttaa vielä kolmas koira ja parsonissa pysymme edelleen. Mielessä on käynyt mm. irlanninterrieri, mutta sovitaan, että se on sitten minun eläkeprojektini joskus ;) Tuleva pentu on nimeltään Beleriad Kelly Clown, hyvin värikäs pikku neiti. Parsonin väristä on ollut viime aikoina paljon keskustelua mm. liittyen perinnölliseen kuurouteen, mutta toistaiseksi ei ole todisteita siitä, että kuurous kulkisi valkoisen värin mukana. Jonkin verran pigmentillä ilmeisesti kuitenkin on tekemistä kuurouden suhteen. Mutta en siis ole ottamassa meille värikästä koiraa sen takia, että poissulkisin sillä kuurojen pentujen mahdollisuuden tms. Halusin Lisan koska hän oli minusta kaunis ja koska pidän kovasti hänen sukutaulunsa linjauksista. Tottakai odotukset uuden pennun suhteen ovat valtavat ;) mutta pääasiallisesti toivon, että Lisa sopeutuu uuteen laumaansa hyvin ja että saamme rakastaa sitä kovasti. Lisa on sijoituksessa, joten sillä tullaan teettämään varmasti (siis, jos pysyy terveenä jne) yksi pentue kennel Beleriadin nimiin.

Omista kasvattajanhaaveistani tunnun lipuvan päivä päivältä kauemmaksi. Luen lähes päivittäin jotain rotuun liittyvää, selaan foorumeja ja kasvattajien sivuja. Rotu on ihana enkä siitä hevillä luovu tai sitä vaihtaisi. Eikä se varmasti asiaa auttaisi yhtään. Tuntuu, että eläinten kanssa touhuttaessa (poliittisella puolella), ei yksinkertaisesti osata olla vetämättä hernettä nenään joka asiasta, neuvomatta toista (ja kun se olisikin vain ystävällistä neuvomista!) parjaamatta tai haukkumatta toisia tai kehumatta itseään, liittolaisiaan tai kasvattejaan. Ja mikäs siinä itsessäkin kehumisessa, kun kaikki oikeasti olisi niin hyvin kuin asian sanoo olevan.

Minusta eläinten kanssa touhuttaessa yksi ainoa asia on tärkeä. Se on sellainen asia jota ilman eläin itse ei osaa olla. Se ei osaa olla muuta. Rehellisyys. Kun vain me ihmisetkin jaksaisimme joka asiassa olla rehellisiä, erityisesti itsellemme, mutta myös muille. Tunnustaa, että sitä seläntakana puhumista ja haukkumista harrastaa myös itse ja että sen sijaan voisi kysyä, ottaa selvää ja vetää sitten omat johtopäätöksensä asiasta. Ja sittenkin vielä varmistaa, onko asia nyt näin vai eikö se ole, ennen kuin käydä huutelemaan muille.

Olen muka saanut huomata, että Suomenkin parsonharrastajien ja kasvattajien keskuudessa on kuppikuntia. No, minua ällöttää koko sana tässä yhteydessä. Tämä on yksi ainoa rotu - eihän silloin voi olla kuppikuntia? Eihän koko homma toimi silloin, ei sitten mitenkään! Olen tähän asti koettanut kovasti olla ajattelematta että moisia kuppikuntia parsonistien joukossa edes on. Minulle ja kaikille muillekin pitäisi olla olemassa vain kaikki suomen parson russellin terrierit ja niiden harrastajat, kasvattajat ja omistajat. Eikä jaottelua. Sieltä jostain Parsonien Aatamista ja Eevasta ne ovat kaikki lähtöisin... Ärsyttää vain koko ajatuskin, kun se on niin typerä, oli niitä kuppikuntia sitten tai ei. Jos on jotain vihanpitoa suuntaan tai toiseen, niin asioista voi kyllä aina puhua. Ja mielellään puhelimessa, eikä esimerkiksi siellä meidän asiallisella keskustelufoorumilla ;)

Ketään en taaskaan halua loukata enkä varmaan saa maailmaa taaskaan parannettua vaikka kuinka kirjoitan ja kirjoitan, joten lopetan tältä erää tähän. Ehkä ensi vuonna sitten lisää.