Loma Sotkamossa vetelee viimeisiään enkä saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Olin kyllä seurana äidille ja mummille ja kyyditsin heitä kaupungille ja puutarhaan. Mukaan tarttui ihanasti tuoksuva keltainen jaloruusu ja teresanruusu. Toivottavasti äiti saisi keltaisen ruusunsa nyt säilymään useammankin vuoden, ukilla ja mummilla kun oli kuulemma aikoinaan samanlaisia. Sille pitäisi vain löytää oma paikka pihasta. Teresanruusu taas on sellainen vaaleanpunainen, runsaastikukkiva, kerrannainen ruusu. Jospas sekin menestyisi ja kukkisi kauniisti lopun kesää, kun äidit muut ruusut ovat jo lakastuneet.
Foxy on ahkerasti koettanut taas pehmittää Lukasta ja edistystäkin on ollut havaittavissa. Ehkä se ei ole Lukaksen mielestä enää niin kamalan ällö, kun ikää on tullut lisää. Tässä taas todisteita orastavasta ystävyydestä. Tai pitäisikö vielä sanoa; orastavasta sietämisestä... ;)
Tänään meillä on sitten taas bussi- ja junamatka edessä. Saa nähdä miten koirat riemastuvat toisensa nähdessään. Tulee suihkupullolle käyttöä.. Rommi on jaksanut mainiosti ja haava ainakin toistaiseksi kunnossa. Haavahan oli sellainen 1cm x 1,5cm vekki, josta kallon pinta mollotti valkoisena, sillä siitä ei aluksi vähään aikaan vuotanut ollenkaan verta. Putsittiin haavan reunoja, siis niitä ihon riekaleita vähän puhdistusaineella (molemmat miehet oli ihan sekaisin ja tohottamassa joka suuntaan, Esan velikin oli tuolloin käymässä) ja Rommi yritti varastella haavapapereita pöydältä - se ei vaikuttanut yhtään kipeältä missään vaiheessa. Annettiin sille puolikas kipulääke. Pelkäsin kyllä, että on voinut käydä pahemminkin ja odotin että käytös yhtäkkiä muuttuu tai että Rommi menettää tajunnan, mutta niin ei onneksi käynyt. Haavasta ei onneksi vuotanut verta ollenkaan. Se täyttyi kyllä verellä niin, ettei kallon pintaa enää näkynyt, kun saavuimme lääkäriin, mutta veri ei sotkenut turkkia tai mitään muutakaan.
Ehkä joku tulkitsee tämän nyt Opan puolusteluksi, mutta se ei ole koskaan ottanut tosissaan kiinni (kuten vahingoittaakseen tai tappaakseen) vaan ainoastaan varoittanut, kuten nytkin kävi ilmi. Nahka oli vain jäänyt tarpeeksi ilkeästi hampaiden väliin ja revennyt. Tähän mennessä on selvitty reijillä ja naarmuilla. Opa on yrittänyt nyt jo useamman kerran näyttää Rommille sen paikkaa laumassa ja tosiaan, poika alistui (eli näytti vatsansa) Opalle ensimmäisen kerran meillä olo aikanaan tapausta seuraavana aamuna... En siltikään usko, että tämä jää viimeiseksi kerraksi välien selvittelyssä, ellei sitten ehditä leikata Rommia ennen seuraavaa kertaa. Vaikka eihän sekään välttämättä asiaa ratkaise. Kuitenkin nyt Foxyn juoksujen aikana meidän täytynee olla valppaana ja koettaa löytää taloon jonkinlainen järjestys.
Agirotu lähestyy ja ollaanko me treenattu? Ei! IIK!!! Heti kentälle kun pääsen kotiin! Kannattaa muuten käydä tsemppaamassa Carinaa Kertun blogissa. Carina on kerran eläessään kisannut (nyt toukokuussa) ja pääsi mukaan seuramme minijoukkueeseen SM-kisoihin! :) On tytölle tullut vähän paineita, mutta ahkerasti jaksanut treenata Piin kanssa. Cairnterrieri Pii, jolla Carina kilpailee, on jo useamman vuoden kisannut kolmosissa, varma ja rauhallinen menijä ;)
Kommentit