Silmiä painaa, oltiin kotona viiden aikaan ja nukkumaan päästiin joskus puoli seitsämän. Matkahan alkoi eilen aamu viideltä. Foxy oli tätä mieltä koko reissusta, mutta se ei vielä tiennytkään mikä sitä odottaa:


Opa vietiin hoitoon veljen luokse Ouluun. Valittiin pidempi reitti Vantaalle, syystä että minulla viirasi ja halusin nähdä uusia maisemia. Foxy pääsi matkan lopulla äipän syliin:


Ajeltiin siis Kokkolan ja Vaasan kautta Vantaalle katsomaan tämmöistä tötteröä - eli meidän kummipoikaa vm. -08 kummipoikana, syntymävuosimalli on edellinen. Kyseessä on siis Eppu Oskari, ja hänestä löytyy maininta aiemminkin helmikuulta. Foxylle poju oli uusi tuttavuus ja piti päästä pusuttelemaan ja maistelemaan kaverin leluja.


Vaikka Eppu onkin aikamoinen hurmuri oli matkamme perimmäinen syy ja tarkoitus toinen, kuin mennä häntä katsomaan. Vantaan jälkeen ajelimme Lohjalle juoksuttamaan Foxya koirapuistoon.




Ja otimme leikkikaverin mukaamme Keminmaahan.

Rommi on vuoden vanha parsonrussellinterrieri kennelnimeltään Wilhellmiinan Into-mieli. Rommi ei voinut jäädä entisen omistajansa luo, sillä tämä asui nykyisin yksin ja kävi hankalasti vuorotöissä, jolloin Rommi joutui olemaan paljon yksin eikä päässyt tarvitsemiensa harrastuksien pariin. Me ollaan katseltu Esalle harrastuskoiraa nyt muutaman kuukauden ja kun liikaa selaa ilmoituksia koirista, jotka etsivät uutta kotia, siinä käy juurikin näin. Sitä vain hankkii itselleen hankaluuksia. Rommi ei ole varsinaisesti hankala, mutta sanotaanko, että siinä riitää työnsarkaa meille molemmille. ;)

Tänään alkoi aamusta jo vähän huolettamaan, että mitä on tullut tehtyä, mutta koiralle pitäisi osata antaa aikaa - se on varmasti stressaantunut ja ihmeissään tästä tilanteesta. Pidimme sen häkissä aamun ja sen aikaa kun nukuimme ja se koetti komentaa meitä haukkumalla, mutta ei olla kiinnitetty siihen mitään huomiota, käännetty sille vain selkämme ja haukku ja vinkuminen on usein loppunut siihen. Nukkuakin saattiin aivan rauhassa, puhelimet ne on kun herättää... Lihapullalla palkattiin, kun se makasi rauhassa häkissään. Silitelty ei olla, ellei Rommi ensin istu, sillä sillä on tapana hyppiä jopa naamalle ja näykkiä käsiä ja kasvojakin. Tässäkin ollaan edistytty jo eilisillasta, eli tarjoaa istumista heti, kun hyppiminen ei selvästikään tuota tulosta. Sängylle ja sohville ei ole asiaa, ruoka tulee viimeisenä kok laumasta ja hihnakävely... No, se ollaan menty vielä flexillä niin, että "vapaa" käsky on hihnapitkällä ja muuten vaaditaan sivulla kävely, joka on erittäin hankalaa ja Esa parka oli jo tuskissaan aamulenkiltä tullessaan... Hiljaa hyvä tulee, näin se on. Kuinkahan monta kertaa olen tuota sanontaa tässä blogissa toistellut? No, se on hyvä sanonta edelleen.

Nyt Rommi pötköilee terassinoven edessä, kun laitoin sille siihen viltin. Sen oma peitto meni pyykkiin. Jätän vielä pyyhkeen pesemättä, niin siinä on omia hajuja vielä vähän. Foxy ja Opa lähti käymään Esan mukana Ruotsissa. Ei olla pidetty vielä kaikkia kolmea yhdessä. Opa sai tutustua Rommiin lähemmin aamuruuan jälkeen ja se on kieltämättä vähän liian kiltti Rommille. Ärähti se pari kertaa, kun toinen nousi selkään, mutta Rommista huomaa vielä että se on edelleen pentu noissa asoissa, eikä se koettanut Opaa millään tavalla haastaa - pyysi vain leikkiin, eikä Opa varmasti siksikään ottanut Rommia minkäänlaisena uhkana, vaikka selkään kiipeily ottikin jo vähän hermojen päälle. On se kuitenkin Opaan verrattuna pieni ;):


Tavoitteena nyt ensimmäisen kuukauden aikana, on saada Rommi tottumaan talon tavoille ja jos ei ihan kuukaudessa lopettamaan, niin ainakin vähentämään hyppimistä ja puremista huomattavasti. Sitten voitaisiin harjoitella "odota" -käskyä sekä maahanmenoa. Sillä on kuitenkin hyvä kontakti ja tarjoaa helposti istumista ja menee maahankin namilla houkutellen. Harrastukset aloitetaan sitten kun koti tuntuu omalta Rommille ja Rommi omalta meille, eli kun yhteityö sujuu oman perheen parissa. Leikkiä ei taideta nyt vähään aikaan ollenkaan.. Silloin herkästi tuntuu menevät överiksi ja riehunnaksi. Siksi Foxykin on vielä saanut olla poissa tieltä, Opa on paljon parempi roolimalli. :)

Kun ottaa huomioon, miten valtava muutos tämä koiralle on voi vain ihmetellä miten hienosti se on asian ottanut. Matkan ajan se oli hiljaa, kunnes jouduimme Opan tullessa kyytiin siirtämään Rommin takapenkille josta se näki meidät. Viimeisten 20km aikana se sitten koettikin vähän komentaa meitä haukkumalla, mutta korvaparkojemme kustannuksella emme välittäneet haukuista tuon taivaallista. Eilisen jälkeen se ei ole haukkunut ja toivotaan, ettei siitä ole tullut sille edellisessä kodissa tapa. Se on iloinen nassikka kuitenkin, häntä heiluu pienimmästäkin huomiosta ja tykkää paijauksista ja tulee luokse kutsuttaessa. Nyt ollaan kyllä hieman rajoitettu tuota huomion antamista, silloin vain jututetaan kun se on rauhassa paikallaan ja vaaditaan aina se paikallaan pysyminen rapsutuksistakin.  Vapaana se ei vielä meidän kanssa pääse kulkemaan pitään aikaan... Ei ole ollut minkäänlaista pelkoa tai epävarmuutta havaittavissa, eikä se vahdi ulkoa kuuluvia ääniä. Kyllä meistä tulee vielä hyvät kaverit. :)

Rommista ei tule näyttelykoiraa, sillä se on hyvin kookas arviolta (ja epämääräisesti mitattuna) n. 40cm, mutta toisaalta, me ollaan mitattu Foxy 36-37cm, ja se onkin nyt tuomarin toimesta mitattu 34,5cm. Joten mene sitten sanomaan. Se näyttää rakenteellisesti oikein jämäkältä ja liikkeet tasapainoisilta. Karvalaadultaan rough, mutta karva on pehmeää kuin lampaanvilla. Saa nyt sitten nähdä, saadaanko trimmaamisella ihmeitä aikaiseksi, pohjavillaakaan sillä ei näytä olevan. :(. Rommin korvat on hieman rupelit, mutta sen ollessa tarkkavainen, ne asettuu nätisti. Väriltään trikki, mutta pään väritys näyttää minusta harmaalta. Se voi tosin sanoa varmaksi vasta trimmattuna. Tämmöinen karvaturrukka:


Vaikka tämä vähän työläältä vaikuttaakin, niin olen ottanut uuden perheenjäsenen myös hyvänä kokemuksena, haasteena ja mahdollisuutena tutustua rotuun syvemmin. Ja tutustua omakohtaisesti syihin, mitkä usein ehkä johtavat siihen, miksi monet parsonit päätyvät kiertolaisiksi ja ratkaisuihin joita matkanvarrella ovat tarpeen, että elämä vilkkaan koiran kanssa onnistuu. Aavistukseni siitä, että Foxy on ollut helppo koira ei ehkä ole vielä vahvistunut, sillä en tiedä minkälainen Rommista olisi tullut eri käsissä. Ketään en kuitenkaan syytä, asiat eivät vain aina mene suunnitellusti ja saatetaan päätyä vaikeisiin tilanteisiin jotka johtavat ikäviin ratkaisuihin. Rommi on kuitenkin tullut meille jäädäkseen ja minun taitaa olla aika lähteä sen kanssa lenkille.