Päivitin Foxyn sukutaulua, kun on ilmeisesti ollut aikomus tehdä se jo aika kauan, mutta senkin olin jo tyystin unohtanut. Siinä on nyt uusi väri :) se on vähän suppeampi (en raaskinut ottaa kuin viimeisen sarakkeen pois!) ja osa ennen ruotsinkielisistä titteleistä on nyt suomennettu. Tämän mahdollisti se, että Foxykin löytyy nykyisin myös SKL:n jalostustietokannasta. Jos selailette sisaruksia, niin huomaatte että Foxylla on Foxy niminen veli... Mutta siinä nyt vain kävi niin että oltiin annettu Foxy nimi jo valmiiksi, ettei sitä ollut enää vaihtaminen vaikka velu saikin saman nimen. Mutta häntä kutsutaan Åskuksi kuitenkin. :) Linkki KoiraNetiin löytyy Sukutaulu sivulta. Pitänee laittaa se tähän etusivullekin. Ainakin sitten jos ja kun sinne tulee jotain tuloksiakin.

Olen kirjoitellut vähän jotain liirum laarumia Foxyn suvustakin sinne Sukutaulu sivulle. Jostain syystä sukujen tutkiminen on minusta erittäin hauskaa. Ja on ollut myös hauska huomata, että Suomesta löytyy muitakin sukulaisia kuin vain Åsku veli ja vieläpä aikalailla saman ikäisiä, vaikka saattavatkin olla enoja tai tätejä :) mm. Spotted Blizzard's Maya Russelbee on Foxyn täti eli sen isän siskopuoli. Toinen on nuori herra Mcallister's Special Edition jonka isä on ilmeisesti myös Fox Valley Vision Quest (kuten em.), eli Foxyn isoisä. Keskenänsä nämä kaksi ovat myös puolisisaruksia. Joitakuita muitakin on silmääni pistänyt, mutta juuri nyt en heitä muista. Ja sukulaisiahan Suomessa riittää etenkin jos lähdetään jahtaamaan Blenda äidin puolelta, mutta siihen ei taida kannattaa alkaa. :)

Mutta juu, nyt riittää sukututkimukset, minun täytyy alkaa kouluhommiin. Esakin on jo aikoja sitten lähtenyt tallille, joten jotain pitäisi minunkin saada aikaiseksi!