Saan aina jotain uutta pontta innostua treeneistä kun alkaa uusi kurssi, sitä oikein innoissaan kertoilee mitä sitä sitten nytten tehtiin, vaikka jutut oiskin vanhoja. Ei sillä ettenkö aina pitäisi treeneistä, nytkin taas vain tuntui ylikivoilta, vaikkei me mitään erityistä... Taaskin meitä oli vain kolme, eikä minua haittaa! :)

Vaikka treenattiinkin vanhoja juttuja, opittiin taas uutta. Edelliseen kertaan erona, että yhdistettiin aitajonoon hyppykierrä käsky ja mentiin sitä sitten sahaten ees ja taas. Tätä ollaan tehty myös edellisellä kurssilla, mutta nyt osattiin jo paljon paremmin, joten ei pitäisi ajatella niin, että "no me ollaan kyllä tätä jo harkattu..." Joo, harkattu ehkä, mutta ei osattu. Me oltiin Foxyn kans kaikenlisäksi harjoiteltu kotona puolikkaalla harjanvarrella ja keittiönjakkaralla hypykierää ja se osas harkoissa sitten jo kauempaa lähettämällä.

Today we had agility training again and I really like our new teacher and also our lot smaller group. Actually we are altogether 6, but last week and today it was just 3 of us there, us, a border terrier and a shetland sheepdog. At the beginnins Foxy was once again so NOT with me, but wanted to sniff around watch what everyone else was doing (even Esa) until I played with her. The sockball is the key to everything. She just loves it and after I've shown her the sockball, she's all mine! I mean, her attention is.

Below you can see a video of our "jump and around" -jump queue and how we manage the slalom nowadays and in the end an example of how easily agility can make one happy. The best thing in dogs is, that it makes you forget all the bad things. Agility is my venthole for free air... when the air I breath gets too depressing. Nothing too serious, just the school.

Viimeksi koetin epätoivoisesti selittää tämän suoran hypykierä-radan kulun, kun ei videota ollut, mutta nytpä on! :) Jos nyt haluan välttis vielä vähän kritisoida itteeni, niin kuljen selkäköyryssä, tätä koetettiin korjata jo toiselta puolelta ohjattaessa ja osasinkin jo, mutta kun siirryttiin vasemmalta ohjaamisen muutuin quasimodoksi jälleen, Foxy yllätys kyllä meni vasemmalta puolelta ohjattuna paremmin, vaikka oltiin otettu useita toistoja vain oikealta puolelta ja vasemmalta vain kahdesti. Ja toinen moka on se, ettei minulla ollut sukkapalloa eteen heitettäväksi, kun kerran eteen käskyä käytin. Tai minulla oli sukkapallo, mutta se oli juuri mennyt rikki ennen radalle tuloa, mutta en olisi sitä käyttänyt siltikään, joten hyi minua. Ensi kerralle siis pallo käteen ja selkä suoraksi! (Joku muu huutaa ei - en minä)


Tässä kepit jotka menee jo huuuurrrrjan hyvin, huomatkaa hyödyllinen käsiliike, jolla ilmeisesti tsemppaan lähinnä itseäni.

Ja loppuun vielä esimerkki siitä, miten helposti voi agility tehdä ihmisen onnelliseksi. :) (Valitettavasti leveä hymyni ei näy niin hyvin kuin soisin.)