- Läähätystä iltaisin
- Jos laittaa tyynyn lattialle, niin tietää kyllä mitä sille tehdään
- "petaa" sänkyään kohtuu rajusti edelleen...
- Näykkii Foxya ja koettaa nousta selkään
- Nuolee pisuja ja täytyy aina palata takaisin jos Foxy käy pisulla
- Pomon luona ei ole päässyt käymään, mutta voin arvata mikä riemu siitäkin syntyisi

Tässä muutamia. Mutta leikkauksesta on aikaa siis vasta 4 päivää, joten vielä ei murehduta. ;) Ja nehän oli isot, kyllä sinne varmaan on jotain ehtinyt verenkiertoon  vielä niistä jäädä. Muutenkin tuntuu, että se on vain yltynyt sitten perjantain. Silloin tuntui että Rommi on jotenkin rauhoittunut. Kotona, sisällä ollessaan. Mutta nyt ei edes sisällä.

Agimestikset jää tänä vuonna(kin) väliin. Viime vuonna ei ollut vielä ikää edes pentuluokkaan ja nyt sitten taas ei ole vielä ikää kilpaileviin ja onhan tuonne taas matkaa kun on tuo erkkarikin heti kohta ensi kuussa. Ollaan suunniteltu pientä reissua sen puitteisiin. :) Toivottavasti se onnistuu ja päästään lähtemään. Mutta ainakin olen maksanut jo ilmoittautumismaksun, joten näyttelyssä me käydään kuitenkin.